tiistai 4. helmikuuta 2014

Sesonkiruokaa

Kokit ovat aina tienneet, että paras ruoka syntyy tuoreista ja sesonginmukaisista raaka-aineista. Maku on selvästi parempi tuoreissa vihanneksissa, kun ne saavat kasvaa luonnollisesti oikeaan vuodenaikaan. Suomalainen ruoka ei siis aina ole sitä parasta ruokaa, jos se on kasvatettu keinolamppujen alla keskitalven kylmässä Pohjolassa.
Täytyisi siis päästä ajattelusta, että vihannesosastolta otetaan ympäri vuoden mukaan ne samat kurkku, tomaatti ja salaatti. Asiaan liittyy myös huoli ilmastosta. Minulle ainakin yhtä tärkeää on kuitenkin ruoan hyvä maku ja hinta.
Juurekset ovat ihanan makeita talvella ja niistä saa helpolla tehtyä uunissa kasvislisäkkeen. Useimmiten laitan uuniin perunan kaveriksi lohkoina tai reiluina palasina punajuurta, porkkanaa, lanttua ja palsternakkaa tai juuriselleriä. Herkku on paras kun kaadat päälle öljyä, hunajaa (lisää makeutta ihanasti), suolaa, pippuria ja vaikkapa balsamicoa. Yrteiksi sopivat timjami ja hätätilassa rosmariini(mökillä kokeiltiin kun ei muuta ollut) pääasia että eivät ole mitään heti palavia yrttejä kuten oregano ja basilica. Niitä voi sitten lisätä ihan lopuksi jos haluaa. Hieman suomalaisemmat makuiset juurekset tulevat murskattujen katajanmarjojen ripottelulla yrtin sijasta. Silloin jättäisin myös balsamicon pois, että tulee selvästi katajaisempi suomalainen maku. Tämä herkku pääsi myös joulupöytään, johon en helposti uusia tuulia ota. Perinteiset keitetyt perunat kun usein hupenevat jo kalapöydän kanssa. Seuraavaksi pieni listaus talven tuotteista. Yritän niistä jatkossa antaa valmistusvinkkejäkin.

Talvella kannattaa siis kaupasta etsiä suomalaisia:

porkkanoita, punajuuria, palsternakkaa, lanttua, juuriselleriä
kaalia, papuja ja pakastevihanneksia
muikkua, kuhaa ja madetta
ja jos kaverina on metsästäjä voi saada tuoretta lihaakin.
kuivattuja aineksia, jos ei ole itse keräilly kesällä niin kuin minä niin ostin esimerkiksi nokkosta valmiina pussissa

Liitän tähän myös ilmastomyönteisen ruoan tarkistuslistan. Sitä kannattaa edes yrittää noudattaa. Varsinkin omassa taloudessa tuo ruoan roskiin heittäminen harmittaa. Joskus aina joku tuote hukkuu "hetkeksi" jääkaapin uumeniin.

Ilmastomyönteisen ruoan tarkistuslista

  • Käytä enemmän kasviperäisiä tuotteita, vähennä lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden käyttöä.
  • Pidä viikossa ainakin yksi kasvisruokapäivä ja jätä pihvit ja juustot juhlahetkiin.
  • Älä heitä ruokaa roskiin!
  • Kasviksista suosi avomaalla kasvatettuja ja vältä talvella kasvihuoneissa kasvatettuja ja kaukaa tuotuja.
  • Suosi perunaa ja erilaisia viljatuotteita kuten ohraa, vältä riisiä.
  • Suosi luomutuotteita.
  • Suosi luonnonkalaa, kauden marjoja ja sieniä.
  • Suosi sesonkikasviksia, mutta malta odottaa kauden oikeaa alkua.
  • Vältä pakasteita.
  • Suosi mahdollisimman vähän pakattuja elintarvikkeita ja isoja pakkauksia.
  • Syö lautanen tyhjäksi, älä osta enempää ruokaa kuin kulutat.
  • Valmista enemmän ruokaa kerralla ja lämmitä mikroaaltouunissa
  • Suunnittele kauppamatkat huolellisesti, kulje kauppamatkat jalan, polkupyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen. Autoa käytettäessä osta ruokaa kerralla riittävästi.
  • Lajittele biojäte.                                                                lähde Ilmasto-opas.fi

APPELSIINI JA MANDARIINIT

Appelsiinit ja mandariinit ovat nyt parhaimmillaan. Näyttivät halvimmillaan maksavan alle 80 centtiä kilolta. Itse puristan appelsiinejä mehuksi sähköisellä koneella, jolla sitä hurauttaa minuutissa jo kunnon kannullisen. Erona purkkimehuun on tietysti maku ja kuitupitoisuus. C-vitamiinitkin ovat luonnosta eivätkä mehuun jälkeenpäin lisättyjä. Eikä tule niitä pakkauksiakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti