torstai 6. helmikuuta 2014

kauppakassissa kuha

BOUILLABAISSE KUHASTA

Ranskan Marseilles`n kaupungista kotoisin oleva kalakeitto on mielestäni sekä yksi parhaita, että myös helpoimpia kalakeittoja. Alun perin kalastajat tekivät sen kaloista ja äyriäisistä, jotka eivät olleet menneet kaupaksi. Siksi se on jo ajatukseltaan huoleton ja siihen voi ostaa pariakin kalaa samalla kertaa. Myös simpukat ja katkaravut voi halutessaan lisätä tai jättää pois. Pidä ajatus keiton teossa huolettomana.

Kasviksistakin on monenlaisia ohjemuunnoksia. Esimerkiksi sipulit (salotti-, keltainen- ja purjosipuli) sopivat keittoon. Tomaattia kannattaa laittaa, ja tähän vuodenaikaan keitoissa ne maistuvatkin paremmin, kuin tuoreina. Tänään käytin fenkolia, joka siivutetaan ohueksi. Myös porkkanaa ja varsiselleriä voi käyttää.

Tänään tein Bouillabaissen kuhasta, sinisimpukoista ja pakastekatkaravuista.
Kasviksiksi tuli salottisipulia (2kpl.) ja fenkolia (1kpl.).
Tämä keitto tulee todella nopeasti. Ensin vain sipulisilppu ja fenkolisuikaleet kattilaan kuullottumaan. Sitten päälle kuoritut (upota veteen) tomaatit (esim. 2-5 kpl.) jotka on kuutioitu ja samalla poistettu siemenet. Kuoret ja siemenet vähän huonontavat ruoan ulkonäköä..
Sitten vain kalalientä (joko omaa pakastettua, kalafondia tai kalakuutio veden joukkoon. Mausteiksi sopivat boguet garni (persilja, timjami, laakerinlehti, purjo) appelsiinin kuoripala, sahrami, mustapippuri ja valkopippuri. Valkoviiniäkin voi lorauttaa. Lientä kannattaa keitellä n. 10min. ja sitten vain kalat joukkoon, jotka kypsyvät noin viidessä minuutissa. Simpukat täytyy pestä ja harjata (poistaa myös parrat) ja koputellen tarkistaa että ovat kiinni ennen kuin ne laitetaan kattilaan. Keittämisen jälkeen avautumattomat simpukat täytyy heittää pois (jos niitä löytyy). Pakasteravut kypsyvät parissa minuutissa.
Valmiin annoksen päälle tulee rouille tai valkosipulimajoneesia (joka on nopein näin arkena).

rouille:
1 pieni punainen paprika
1 punainen chili
1 viipale valkoista leipää josta on poistettu kuoret, liotettuna (3rkl. vettä) ja puristettuna vedestä
2 valkosipulin kynttä
1 keltuainen
3/4 dl oliiviöljyä

Chili ja paprika leikataan isoiksi viipaleiksi (siemenet pois, ovat väkeviä) ja paahdetaan hetken grillivastuksen alla, kunnes kuoret muuttuvat mustiksi ja nousevat rakkuloille. Palat laitetaan muovipussiin, jolloin kuori irtoaa helpommin. Sitten paprikat,chilit ja muut ainekset monitoimikoneeseen paitsi öljy viimeisenä ohuena nauhana lorottaen.

liemi kasviksineen kiehumassa, sinisimpukat odottelee vuoroaan




FENKOLI

Fenkoli on hyvää kalan kanssa, mutta sopii myös ihanasti appelsiinin kanssa. Laitan tähän vielä raikkaan ja hyvänmakuisen tapas ohjeen näistä aineksista.

FENKOLI-APPELSIINISALAATTI

4 appelsiinia
1 ohueksi viipaloitu fenkoli
1 mieto ohueksi viipaloitu valkoinen sipuli
oliiviöljyä
mustia oliiveja (ohueksi viipaloituna)
1 chili (ohuina viipaleina) ja persiljaa

Appelsiinien kuoret raastetaan (pese appelsiinit) kulhoon ja valkoinen osa poistetaan veitsellä kulhon yläpuolella että mehu valuu talteen. Appelsiini leikataan viipaleiksi. Oliiviöljy vatkataan appelsiinin mehuun. Sipuli- ja fenkoliviipaleet sekoitetaan appelsiiniviipaleiden kanssa ja ripotellaan oliivit, persilja ja chili päälle.

      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti