keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

vihdoinkin tomaattiaika

Juhannuksena tuli syötyä lihaa mökillä oikein olan takaa. Veljeni toi itse metsästämäänsä peuran ulkofileetä ja kyllä oli hyvää lihaa. Jos vain jostain käsiinne vastaavaa saatte niin ei muuta kuin grilliin folion sisällä. Mausteiksikin riittää suola ja pippuri. Sitten täytyy tarkistella lihamittarilla ettei saa ylikypsää lihaa. Liha jatkaa kypsymistään vielä paistamisen jälkeen foliossa, joten liha tulee meheväksi kun kypsyy loppuun rauhassa foliossa lepäillen.

Tein myös Jerk maustettuja kanapaloja. Samalla paistelin sieniä ja kesäkurpitsaa jotka saivat samaa maustetta pintaansa. Kaikki lapsetkin tykkäsivät, eikä kukaan valitellut tulisuutta. Tein mausteseoksen valmiiksi tehosekoittimella jo kotona ja lisäsin kanat marinoitumaan muutamaksi tunniksi vasta mökillä.

JERK mausteseos kanalle

1 kevätsipuli (tai koko nippu jos sipulin ystävä)
1/2 -1 chili (tai enemmän jos tulisen ystävä)
1 valkosipulinkynsi
4 cm inkivääriä
1 tl timjamia kuivattua
1tl paprikajauhetta
maustepippuria
hyppysellinen kanelia ja mausteneilikkaa
4rkl valkoviinietikkaa
3rkl soijakastiketta (vaaleaa jos on tummakin hyvä)

Nyt onkin sitten hyvä aika syödä taas enemmän kasvispitoista ruokaa. Olenkin odottanut koko talven tomaatin satokautta. Vihdoinkin saa oikean tomaatin makuista makeaa tomaattia, eikä kasvihuoneissa kalpeiksi kypsyneitä kalpeita mauttomia versioita. Ja nyt kun hintakin on taas kohdillaan ostan sitä isoja pussillisia ja teen kaikenlaista. Tuoretomaattikastike on meillä suosittu ruoka. Sitä voi syödä sellaisenaan niin kuin keittona tai vaikka raviolin kanssa kastikkeena.




TUORE TOMAATTIKEITTO

500 g tomaatteja
2 viipaletta vaaleaa leipää
1/2 ruukullista basilikaa
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
2-3 dl vettä
1rkl sitruunamehua

Huuhtele ja halkaise tomaatit. Poista halutessasi kannat ja nosta tehosekoittimeen. Revi joukkoon basilikan lehdet. Sekoita. Kuullota valkosipulia ja lisää tomaattiseos päälle. Mausta ja anna kiehua vähän aikaa.

raviolin kanssa

päällä leipä-ja aurinkokuivattua tomaattiseosta ja parmesaania

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti