keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

vihdoinkin suomalaisia kasviksia


Nyt saa jo monenlaisia suomalaisia kasviksia. Torilla myytiin jopa chiliä eri tulisuusasteilla. Ostin kahta eri lajiketta chiliä tulisuusasteella kolme. Oli jo melko tulista, kun laitoin sitä parin kolmen sentin palan sienien joukkoon. Sienet tein uunissa ja lisäksi laitoin valkosipulia, öljyä ja suolaa. Sienet ottavat mukavasti chilin maun ja lisäke sopii hyvin vaikka grillatuille ruoille.

Uuden perunankin hinta on taas kohdillaan. Jos haluat juhannukseksi vähän erilaiset uudet perunat voi ne tehdä myös uunissa. Pestyt perunat laitetaan uunivuokaan ja päälle reilusti öljyä ja mausteiksi merisuolaa ja tuoreita rosmariinin oksia.
chili-valkosipulisienet, rosmariiniperunoita ja pestolohta
Suomalaista pinaattiakin saa lopultakin. Talvi tuntuu pitkältä odottelulta, mutta nyt se palkitaan. On ihania suomalaisia porkkanoita, kaalia ja pian tulee kaikenlaisia kasviksia.
Täytyy aloittaa mökkijuhannuksen suunnitteleminen. Sairaudesta hyvin toipumassa oleva velikin pääsee perheineen mukaan. Ostin jo etukäteen kaikki juomat limsoista viineihin. Tarkoituksena olisi grillata ainakin lihaa. Saa nähdä miten säät suosivat. Tomaattiraukkani jäivät rakeiden peittoon eilisessä kuurossa. Täytyi tuoda ne taas toistaiseksi sisälle odottelemaan parempia aikoja. En muista koskaan nähneeni kesäkuussa minkäänlaista lumista sadetta. Jäisiä rakeita kyllä on aikaisemminkin sadellut täällä pohjolan kesäsäässä.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vaatekaappi kuntoon ennen alennusmyyntiä


Sain inspiraation elokuvasta, jonka päähahmolla oli vaatteet vaaterekillä (taitaa olla aika monessakin elokuvassa ja muotilehdessä), joka seisoi ihanasti makuuhuoneessa. Päätin  järjestää taas omaa vaatevarastoani. Elokuvassa tähti vetäisi rekiltä vaatteen, joka oli tietysti heti valmiina päälle puettavaksi. Rekissä oli juhlavia mekkoja ja värejä ja vain tyylikkäitä vaatteita. Innostuin aivan valtavasti ja ajattelin, että voisiko tuo tosiaan toimia. No elokuvissa kaikki on helpompaa (niillä on ne puvustajat) eli ei näytä minun kaappini ihan samalta vieläkään, mutta nyt niin toimivalta, että päätin jakaa idean blogissakin.

Aluksi tietenkin jo suunnittelin kaappien purkamista ja rekin hankkimista, mutta sitten "järkevämpi minäni" otti ohjat ja päätin tyytyä nykyiseen kaappiin ovathan ovet hyvät pöly- ja valosuojat vaatteelle. Päätin, että jos kerran yksi vaaterekki riittäisi tämän idean mukaan, täytyy sen riittää on siinä sitten ovet tai ei. Jätin reunalle kuitenkin roikkuvan hyllytelineen neuleita ja toppeja varten. Lisätilaksi päättelin riittävän sukkia, yö- ja alusvaatteita varten olevan pienen lipaston. Urheiluvaatteet otin erikseen vaatetangon yläpuolella olevalle hyllylle. Niihin lajittelin lähinnä tanssissa ja uimarannalla käytettävät ja muut sen tyyliset vaatteet.

Otin kaksi laatikkoa ja aloin tyhjätä kaappia neljään osaan: kummitytölle näytettävät (loput varastoon odottamaan seuraavaa siirtoa esim. kirpputoria), liian kuumat kesäkäyttöön (jotka olivat keväältä vielä sinne jääneet), urheiluvaatteet ja kaappiin jäävät. Kaappiin sai jäädä vain vaatteet, jotka eivät hetkeäkään epäilyttäneet, ehjät ja nukkaantumattomat (paitsi kasmir neuleet jotka aina nukkaantuvat) ja kaikki perusvaatteet, jotka on pakko omistaa. Nyt kaapissa on vieläkin vähän ahdasta vaateripustimien määrän suhteen, mutta aioin testata löytyykö kaikille tarpeeksi käyttöä ja vähentää vielä tarvittaessa. Farkutkin oli pakko laittaa kaapin lattialle kasaan, sillä housuripustimia ei ollut eivätkä olisi enää mahtuneetkaan.

Ja kaappi on ollut melkein yhtä kätevä, kuin elokuvissa. On tosi kätevää, kun vaatteet näkee tuosta vain, eikä tarvitse arvailla mikä näistä kymmenestä mustasta oli se musta tai mitäs näitä mekkoja nyt olikaan, kun vaatteiden selailu käy niin helposti. Ennen meni aikaa availlessa hyllykaappia ja vaatetankokaappia, ja heiluessa siinä edestakaisin. Kaiken lisäksi vaatteet nostivat kummasti arvoaan, kun ne laittoi suurimmaksi osaksi vaateripustimiin. Ei mikään ihme, että kaupat myyvät lähes kaikki vaatteet aina vaateripustimissa. Olikin hyvä tehdä tämä ennen alennusmyyntiin ryntäämistä. Huomaankin omistavani aika mukavasti (vieläkin liikaa) vaatteita ja hankin vain todella hienoja ( mutta mahdollisimman halpoja) lisiä uuteen filmitähtikaappiini.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

säilytysideoita pikkutavaroille


Meidän perhe on keksinyt monenlaisia keinoja pienien tavaroiden järjestyksessä pysymiseen. Varsinkin tämä tyttäreni keksimä ja ompelema roikkuva kännyköidensäilytystasku on aivan älyttömän kätevä. Siihen saa viskattua sisään tullessaan myös aurinkolasit ja siitä ne muistaa taas ottaa ulos mennessään. Meillä oli ennen eteisessä säilytystorni eli kapea lipasto, mutta kaikenlaiset taskut ja seinälokerot, avain- ja vaatekoukut eivät vie turhaan lattiatilaa (jota meillä ei todellakaan ole tarpeeksi).


Eteisen naulakkoon taas voi laittaa tällaisia lokerikkoja, joissa voi vuodenajan mukaan pitää laukkuja, kenkiä, sateenvarjoja, käsineitä ja huiveja.


nämä irtokoukut ovat käteviä väliaikaista ripustusta varten tai esim. pesuhuoneessa, jos et halua tehdä turhia reikiä seiniin

tyttöjen tavaroita on mukava katsella hattulaatikoissa
ASKARTELUITA-
joiden välineet löytyvät lähes joka kodista

Tässä vielä pari vinkkiä koululaisille kesälomalle, jos vaikka sadepäivä sattuisi. Tai no tämä ensimmäinen on ehkä hyvä tehdä ulkona tai avoimen oven lähellä, koska kynsilakassa on niin voimakas haju.

Tytöt löysivät Top Model lehdestä kivan askarteluohjeen kivoille koristepinneille.
Näihin voit käyttää kaikki kynsilakat mitä et enää viitsisi käyttää.
Tarvitset Farfalle pastaa (rusettikuviopasta) , kynsilakkaa, pinnejä ja liimaa.
Rusettipastat lakataan kynsilakoilla ja annetaan kuivua. Pinni kiinnitetään lakkaamattomalle puolelle.



Tässä vielä nuoremman tyttären viime kesänä tekemä naulakko. Lauta on maalattu ja kuvioitu. Yläreunoihin kiinnitetään rautalanka, johon voi koristeeksi pujottaa helmiä ja työntää rautalangan päät helmien alle piiloon. Naulat taivutetaan sen jälkeen kun ne on hakattu laudan alaosaan.


tiistai 10. kesäkuuta 2014

kauden kasviksia


Suomalaisia ihania kasviksia alkaa vihdoin saada! Kotimainen kaali on aivan ykkösherkkujani. Ihan sellaisenaan, viipaleiksi leikattuna. Sipuliakin sai valkoisena ja punaisena. Ja hinnat alkavat tulla olla kohdillaan, kun rahtikustannuksista ja kasvihuoneen lämmityksestä ei tarvitse maksaa. Ostin nyt jo ensimmäiset suomalaiset uudet perunatkin Lidlistä. Hintaa oli vielä 2,99€ kilolta, kun esimerkiksi Citymarketissa ruotsalaista perunaa sai 0,89€. Ruotsalaiset tietysti rahdataan jollain kaukaa, mutta kun viereisessä laarissa suomalaisen hinta oli yli 5€ ei ollut vaikeaa päättää ottaa ruotsalaista. Ilmastoa kannattaa aina miettiä tuoretuotteita valitessa. Esimerkiksi suomalaisesta mansikasta minun mielestäni jo kannattaa pian maksaa se korkeampikin hinta, koska mansikka pilaantuu niin nopeasti, että riskinä on että tuote on tuotu lentokoneella. Kukkaroansa kannattaa aina miettiä, mutta ei aina ilmaston kustannuksella. Raparperejakin jo saa vaikka omasta maasta. Lapsena söimme niitä naamat irvessä heti, kun niitä sai ottaa. Se onkin parempi, kuin että tekee siitä sokerin kanssa torttua tai hilloketta. Taidan kuitenkin tehdä myös raparperipiirakkaa jos saan halvalla siihen raparperit. Minulla on aivan ihanan piirakan ohje, joka maistuu varmasti kaikille.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

makea kesäaika -vältä sokeria

Kesä on oikein sokerinsyönnin kulta-aikaa. Tv, lehdet ja kadunvarret ovat täynnä mainoksia tuotteista joissa on paljon sokeria. Jäätelö, siideri, mehut ja limsat. Ja marinoiduissa lihoissakin on sokeria. Kahviloiden ulkopöytiä ja jäätelökioskeja on joka kulmassa houkutuksena. Viimeistään kyläilemään mennessä on tarjolla kakkuja ja keksejä (niin meilläkin). Tai sitten saat kutsun rippijuhliin, hääjuhliin, syntymäpäiville. Et siis selviä kesästä ilman sokeria, mutta kannattaa muistaa miettiä mitä sokeria on jo tänään syönyt, ettei määrä nouse yli suositellun 50g päiväannoksen. Tutki siis tuoteselosteita ja kysy sokeritonta vaihtoehtoa esim. smoothieta tai alkoholia ostaessasi. Ja muista piilosokerit esim. sinapissa, ketsupissa ja salaatinkastikkeissa.


Sokeri paitsi lihottaa ja lisää sydän- ja verisuonisairauksia, myös vanhentaa ihoa. Ihosta n 70-80 %on kollageenia. Sokeri häiritsee ihon kollageenin toimintaa ja ihon kimmoisuus ja notkeus vähenee. Tämä ohentaa ihoa ja ohut iho rypistyy helpommin. Mitä korkeampi verensokerisi on sitä vanhemmaksi sinut arvioidaan.
Onneksi nyt alkaa marjojen kultainen kausi jolloin voit torilla valita välillä jäätelön sijaan mansikkalaatikon. Ja grillatessa voit tehdä marinadit itse ja maustaa kermavaahdon välillä muillakin mausteilla kuin sokerilla. Ihminen ei sokeria mihinkään tarvitse, joten jokainen päätöksesi vaikuttaa terveyteesi vain positiivisesti.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

tomaatit ja chilit kasvavat

toukokuussa siirsin ensimmäiset taimet isoihin ruukkuihin ulkoilemaan
Tomaatin- ja chilin taimet ovat päässeet jo kokonaan ulos. Toukokuussa siirtelin ruukkuja vielä ulos ja sisälle, kun oli vielä niin kylmiäkin öitä. Hyvin näyttävät jo kasvavan. Muutaman taimista sain tapettua, kun välillä kastelu jäi unohtumaan ja pikkuruukut kuivuvat hyvin nopeasti. Muutaman heitin vielä pois isoihin ruukkuihin istutettaessa, kun taimia oli vieläkin vähän liikaakin. Jossain vaiheessa sekoitin taimien laput, mutta isommiksi tultuaan ne näyttivät selvästi erilaisilta ja sain samanlaiset siirrettyä samoihin ruukkuihin. Eikä kai ole väliä mitä satoa mistäkin tulee kunhan jotain tulee. Saattaa kyllä olla että ruukut käyvät pieniksi, kun niin monta tainta samaan ruukkuun änkesin.
kesäkuun lämpö on kasvattanut taimista jo melko isoja, sinisessä ruukussa chili

tomaatti



kuusamakin alkoi kukkimaan

siemenistä istutetut jaloakilleijat kukkivat vasta seuraavana vuonna istutuksesta

lauantai 7. kesäkuuta 2014

juhliin monenlaista tarjottavaa

Meillä on tässä loppukeväästä/alkukesästä ollut juhlimista. Lapset ja nuoret tykkäävät aina pizzasta, joten tein pannupizzoja. Niistä saa myös helposti kasvisvaihtoehdon. Pieniin pizzoihin sopii ainakin seuraava ohje:
 
PYÖREÄT PIKKUPIZZAT
 
3dl vettä
3tl kuivahiivaa
1tl suolaa
n. 7dl jauhoja esim. durumvehnäjauhoja
4rkl. öljyä
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen lämpimän veden joukkoon. Alusta taikina ja lisää lopuksi öljy. Anna kohota. Leivo pyöreitä pieniä pizzoja ja kohota hieman. Täytä tomaattikastikkeella ja haluamillasi täytteillä ja paista 225-250 n. 10min.
 
 

tomaattikastike syntyy öljyssä kuullotetusta valkosipulista ja tomaattisoseesta n.20min keittäen


MANSIKKAJÄÄTELÖKAKKU

Tyttäreni halusi syntymäpäiväksi jäätelökakun. Ei mitään valmista vaan itse tehdyn. En ollut aikaisemmin sellaista kokeillut. Tyttö kertoi, että on nähnyt sellaisen tehtävän ihan jäätelöpaketeista muotoilemalla. Vuorasin irtopohjakakkuvuoan kelmulla ja annoin jäätelöiden sulaa ehkä 5 minuuttia pöydällä. Sitten vain kippasin jäätelöt vuokaan ja painelin jäätelön tiukasti reunoja myöden. Valitsin mansikka- ja vaniljajäätelöitä joista lapset kovasti tykkäsivät. Laktoosittomien jäätelöiden valikoima on vähän heikompi, kuin tavallisten joten mansikka vaikutti parhaalta kaikille sopivaksi mauksi. Kakku vaan sitten takaisin pakastimeen ja pöytään juuri ennen tarjoilua. Hyvin lähti vuoasta irti ja oli heti hyvin leikattavaa. Ehdin vielä päällystää kakun kermakerroksella, jolloin se näytti ihan tavalliselta kakulta..no koristeiden asetteluun ei kannata kauaa tuhlata ettei kakku sula.
Viereen tein jäätelöbaarin josta löytyi nugatmurketta, kinuskikastiketta, suklaakastiketta, nomparelleja ja karkkeja. Keksitikutkin olisivat sopineet.


 
 
SITRUUNA-VALKOSUKLAA TÄYTEKAKKU
 
Tavallinen täytekakku on tietysti myös helppo tarjottava. Päälle askarreltiin marsipaanista kukkia. Lapsetkin osasivat niitä tehdä, joten kalliita valmiita koristeita ei kannata ostaa.
Hyvä ja raikas kesäkakuntäyte tuli levittämällä väleihin lemoncurdia ja valkosuklaataytettä.
 
valkosuklaatäyte
2dl vispikermaa
100g vanilijarahkavalmistetta
1 levy Pandan valkosuklaata (130g)
Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa kerma. Sekoita rahka kerman joukkoon. Lisää suklaa lopuksi hyvin sekoittaen.

SACHER-LEIVOKSET n18kpl.

Olen jo lapsena tehnyt ensimmäiset Sacher kakkuni, koska ne ovat niin ihanan makuisia. Nyt tein leivoksia, jotka tulevat paljon kakkua nopeammin ja ovat halvempia, koska niihin käytetään kaakaojauhetta

200g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta (tummaa sokeritonta esim. Pirkka luomu)
2tl leivinjauhetta
2tl vaniliinisokeria
1dl vahvaa kahvia

täyte aprikoosihilloa

kuorrutus:
50g voita
1/2 dl kahvia
225g (1pkt) tomusokeria
3rkl kaakaojauhetta (tummaa)
2tl vaniliinisokeria
Vatkaa munat ja sokeri vahhdoksi. Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet. Lisää jauhoseos, sulatettu rasva ja kahvi vuorotellen taikinaa. Levitä taikina uunipellille ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Leikkaa levy jäähtyneenä kahteen osaan. Kostuta levyt esim. mehulla ja levitä toiselle levylle reilusti aprikoosihilloa. Nosta levyt päällekkäin. Sulata rasva ja lisää siihen kahvi. Sekoita joukkoon kuivat aineet tasaiseksi massaksi ja levitä heti kuorrutteeksi kakun päälle. Leikkaa neliöiksi ja koristele mielesi mukaan.

 
 
 

LOHIPIIRAKKA


 Tämä venäläistyyppinen piiras on ihanaa, mutta vaatii melko paljon aikaa, koska taikina olisi hyvä tehdä vaikkapa edellisenä päivänä, ettei tartu pahasti kaulittaessa. Tosin taikina on helppo tehdä.

250g margariinia
200g maitorahkaa
4dl vehnäjauhoja


täyte:
1 1/2 dl rakaa puuroriisiä
5dl vettä
1/2 kalaliemikuutio
5 kananmunaa
1 nippu tilliä
450g graavilohisiivuja (tai kylmäsavu)
valkopippuria ja suolaa
voiteluun kananmunaa




Sekoita huoneenlämpöiseen rasvaan rahka ja jauhot. Älä vaivaa. Anna levätä jääkaapissa seuraavaan päivään tai muutama tunti.

Keitä puuroriisi kalaliemessä pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä kananmunat koviksi. Kuori ja viipaloi. Hienonna tilli.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli levyiksi. Toinen levy saa olla hieman pienempi. Levitä toiselle levylle puolet riisistä, puolet lohiviipaleista, tilliä ja kananmunaviipaleet. Toista toinen kerros. Mausta valkopippurilla ja suolalla.

Nosta pienempi levy päälle ja käännä alemman levyn reunat kannen päälle ja sulje haarukalla painellen tiukasti. Voitele munalla ja pistele muutamia höyryreikiä kanteen.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia, vahdi ettei pinta pala.


SAVUPORO-RUISPIIRASET
Nämä ovat helppoja ja nopeita tehdä, koska taikina on valmista ruistaikinaa pakastekaapista. Käytin savupororouhetta (halvempaa kuin savuporoleikkele), joka on aika suolaista joten vähemmänkin riittää kuin mitä tähän ohjeeseen laitetaan.

16 kpl.
1 pkt.valmista Myllyn Paras ruistaikinaa
täyte
200g savuporoleikkelettä suikaleina
2dl sipulia varsineen
200g parmesanjuustoraastetta
2 munaa
1tlk kermaviiliä
1tl kirveliä
1/2 tl mustapippuria
 
Sulata taikina pöydällä. Sekoita täyteainekset. Jaa yksi taikinalevy kahdeksaan osaan. Vuoraa taikinalla foliovuokia 16 kpl. Kaada täyte piirasvuokiin taikinan päälle ja paista 225 asteessa keskitasolla n. 15min.