maanantai 14. huhtikuuta 2014

luumut apuna painonhallinnassa

Listasin tuolla aiemmin blogissani kevennyskeinoja, joilla ilman suurempia muutoksia saa kevyemmän ruokavalion. Itse olen pitänyt "pääsiäispaastoa" karkeista (en ole oikealla paastolla). Laskiaisesta alkaen halusin taltuttaa liian suureksi tulleen irtokarkkihimon ja päätin, että vähän suklaata voi syödä vielä vieroitusoireisiin, muttei yhtään karkkia. No suklaata menikin muutamia kertoja pari palaa kerrallaan. Sitten lopetin lähes kokonaan kahvin juomisen (jota nyt olen taas vähän lisännyt), jolloin suklaalta lähti sen paras kaveri.
Makeaksi vaihtoehtoherkuksi sopii erinomaisesti kuivatut luumut. Parhaita mielestäni ovat Pirkan kuivatut luomuluumut, jotka ovat isoja ja meheviä. Kummasti se karkinhimo parissa viikossa vaimeni jolloin vähensin sitten myös makeita ruokia ja lähes lopetin niiden syömisen toistaiseksi. Itseään ei pidä yhtään rankaista ja ärsyttää. Pienillä askelilla ja sopimuksilla on ainakin minuun parempi kurivaikutus. Painoakin putosi pari kiloa (olen normaalipainoinen joten paljoa ei saanut pudotakaan ettei mene alipainon puolelle). Parasta on kuitenkin makean riippuvuudesta pääseminen. Nyt viikonloppuna kyläillessä oli jo vaikea ottaa kakkua, kun ei mieli tehnyt, mutta otin kuitenkin kohteliaisuudesta kun olivat varta vasten leiponeet ja kyllähän se tuoreena hyvää sitten oli.

LUUMUT
Luumuissa on A-,C- ja K- vitamiineja, kuitua, kaliumia ja kuparia. Niissä on myös antosyaniideja, beetakaroteiinia ja zeaksantiinia. Ne saattavat auttaa kroonisten sairauksien torjunnassa. Kuivatut luumut aiheuttivat vähiten veren glukoosipitoisuuden nousua sekä vähiten insuliinitason tai hormonitason nousua verrattuna muihin välipalatuotteisiin. Tämä vaikutus johti tutkittujen henkilöiden vähentyneeseen näläntunteeseen jopa kahdeksi tunniksi kuivattujen luumujen nauttimisen jälkeen. (tutkimus julk. Appetite lehti-10) Suositten siis luumujen kokeilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti