sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

kevätsesonki

 
Meillä on kiertänyt viikkoa ennen pääsiäistä alkanut sitkeä flunssa, joka on valvottanut ja väsyttänyt. Onneksi pääsiäisenä olimme kaikki terveitä, kunnes taas seuraava eli minä sain jatkaa sairastamista. Tein sukulaisille lammasaterian pääsiäiseksi ja harmittelin lampaan huonohkoa saatavuutta. Olin niin odottanut suomalaista lammasta ja lopulta valinta piti tehdä joko luullisesta karitsanviulusta tai karitsanpaistista. Viululle olisi tullut hintaa 45-50 euroa joten ostin paisteja useamman ja hyviä olivat viinissä marinoinnin jälkeen. Nyt olen sitten katsellut joko lammasta alkaisi saada halvemmalla, jotta pääsisi grillailemaan lammasvartaita eli kreikkalaisittain arni sovlakia. En ymmärrä mihin kaikki lampaat ovat nyt kadonneet, kun sesonki olisi kuitenkin juuri nyt.
 


teimme keitetyille kananmunille koristeet Strömsön malliin


jokaiselle ruokailijalle oma pääsiäismuna alkupalaksi leivän ja mädin kanssa




 
GRILLATTAVAA
 
PARSAA, SIENIÄ JA CHORIZOMAKKARAA
 
Nyt jos koskaan parsat ovat hyviä. Sesonki jatkuu vain kesäkuulle, joten kannattaa heittää kauppakassiin ainakin silloin parsaa, kun haluaa helppoa grillattavaa. Laitan sitä myös uunissa öljyn, pippurin, suolan ja vaikkapa valkosipulin kanssa. Ja sitruunaa kuumille parsoille vielä päälle.
Grillissä paistettujen sienien sekaan sopii mielestäni pienet chorizomakkarapalaset. Ne tuo rasvaisuutta sieniin ja silloin paristakin makkarasta ja jo usealle ruokaa. Sekaan vaikka vielä valmiiksi keitetyt perunat ja paprikamaustetta ihan lopuksi päälle (ettei pala). Löysin muuten aivan loistavan paprikajauheen. Tavalliset pussimaustepaprikat joita joka kaupasta löytyy ovat aivan mauttomia. Paprika on rasvaliukoinen mauste, joten se pitää aina lisätä ensin rasvaan paistettaessa. Näistä pussipaprikoista ei vaan tunnu kunnon makua löytyvän. Unkarista toin kunnon paprikaa, joka oli hieman väkevämpää ja aivan mahtavan makuista. Unkarilaisethan ovat oikein paprikansa eli pörkoltinsa rakastajia. Nyt löysin tällaista espanjalaista paprikamaustetta, jota saa savustettuna ja savustettuna väkevämpänä.
 

 

VARTAAT

Kaikenlaiset varrasruoat ovat mielestäni ihania ja grillissä vartaat tulevat helposti. Teimme viikonloppuna kanavartaita. Oli niin nälkä, että kuvakin jäi ottamatta, joten laitan kuvan tyhjistä varrastikuista. Puuosa on kiva syödessä, mutta oikeastaan varras pitäisi aina tyhjentää lautaselle. Puuttomat vartaat taas voi laittaa vaikka uuniin. Parhaat vartaat tulevat lampaasta. Lammas kannattaa marinoida öljyssä ja sitruunamehussa, valkosipulilla, oreganolla ja timjamilla maustettuna 4-8h. Samanlaista marinadia (ilman valkosipulia) voi käyttää myös kanaan. Marinointiin riittää silloin vähempikin. Marinoin tällä kertaa enintään puoli tuntia samalla kun leikkasin vartaisiin paprika, punasipuli, sieni ja kesäkurpitsapalasia. Vaikutus jatkui sitten varrastikkuihin pujottelun ajan joka onkin tämän ruoan hitainta puuhaa (ainakin minulla). Mutta oi sitä tuoksua, kun niitä hitaasti käännellään grillissä. Samalla voi ottaa aurinkoa ja maistella viiniä. Ostin torilta lisäkkeeksi kreikkalaisia feta-oliivi ja feta-pinaattileipiä. Lisäkkeeksi sopii tomaatti (varsinkin kesällä) ja lampaalle myös tzatziki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti